Hei,
Olen Dimi Salo, suomalais-kreikkalainen lauluntekijä, muusikko, musiikkipedagogi ja musiikkitoimittaja. Asun Oulussa, Suomessa. Olen toiminut aktiivisesti musiikki-, opetus- ja kulttuurialalla viimeiset 15 vuotta.
31.3.2023 laaja ja mullistava projektini näki päivänvalon, kun esikoisromaanini ja toinen kokopitkä albumini julkaistiin. Projekti alkoi jo vuonna 2017. Romaania ja albumia voi nauttia erikseen tai seurata yhdessä, kuin musiikkinäytelmää.
Sopivanlaiset-romaanin takakansiteksti:
Sopivanlaiset-romaani on 2010-luvun Ouluun sijoittuva kertomus Aava-tyttären, Hannele-äidin ja Juhani-isän elämästä. Liki kolmekymppisen baarityöntekijän, viisikymppisen pitkäaikaistyöttömän ja vaatesuunnittelijaunelmastaan luopuneen ompelimoyrittäjän elämää seurataan kalenterivuoden ajan. Samalla romaani kerii auki heidän muistojaan, ajatuksiaan ja tunteitaan iästä, sukupuolesta, mielenterveydestä ja työelämästä. Romaanin tapahtuma-paikkoja ovat muun muassa koti, karaokebaari, ateljee, uimahalli ja kirjasto. Oulun murre soi elävänä dialogeissa. Mitä on olla sopivanlainen itselle ja muille?
Kevään 2023 verkkohaastattelut: Rauhan Tervehdys, Forum24-kaupunkilehti, Kaupunnimedia
Bloggaukset/ arviot: Marjatta Mentula, Aino-Maria Savolainen sekä Tuomas Grannas.
Radiohaastattelut: Radio Helsinki ja Radio Pooki. Olen vieraillut Sopivanlaiset-projektin tiimoilta Yle Radio Suomi Oulussa ja Radio Kalevassa, joissa albumin laulut ovat myös soineet.
2.5.2023 Päivitän nettisivujani tällä hetkellä harvoin, mutta somea lähes päivittäin.
SEURAAHAN MUA SOMETILEILLÄNI: INSTAGRAM & FACEBOOK

Uusi albumi ja esikoisromaani julkaistaan 31.3.2023.
Sopivanlaiset on konseptikokonaisuus, joka sisältää esikoisromaanini ja toisen kokopitkän albumini. Sopivanlaiset on 2010-luvun Ouluun sijoittuva tarina Aava-tyttären, Hannele-äidin ja Juhani-isän elämästä. Mitä on olla sopivanlainen itselle ja muille? Lisätietoa Musiikki-osiossa.
Etsitkö trubaduuria tilaisuuteesi?
Teen keikkoja tilauksesta esimerkiksi nimiäisissä, ristiäisissä, häissä tai muistotilausuuksissa ja muissa yksityistilaisuuksissa.
Opetan laulamista ja laulujen tekemistä.
Minulla on yli kymmenen vuoden monipuolinen kokemus eri-ikäisten ja eritasoisten yksilöiden ja ryhmien opettamisesta. Laulussa vahvimmat genreni ovat suomen- ja englanninkielinen pop, rock sekä iskelmä. Kanssani voit tehdä myös lauluja – opetan sanoittamista ja säveltämistä. Opetan myös musiikin teoriaa ja säveltapailua.

Musiikkihaastatteluja
Syyskuusta 2021 alkaen olen toiminut Oulun kaupungin Mun Oulu -verkkolehden freelance-musiikkitoimittajana. Haastatteluja on kertynyt satakunta, alla muutama referenssi.
Rokkia ikä kaikki – oululaismuusikko Jarmo Heikkinen täyttää 60 vuotta
Rockmuusikko Jarmo Heikkinen aloitti uransa vuonna 1974 Oulun Lintulassa vain 12-vuotiaana.
Oululaistaiteilija J. A. Mäki täyttää 60 vuotta: ”Täällä on saanut elää omanlaista elämää”
Musiikin- ja sarjakuvantekijä J. A. Mäki täyttää 28. marraskuuta 60 vuotta. Pitkän linjan oululaismuusikko veti ensimmäisen keikkansa 40 vuotta sitten.
Yli 40 vuotta rokannut 22-Pistepirkko Oulussa: Sitkeys juontaa pohjoisista juurista
Yli 40 vuotta omalaatuista ja rohkeaa rockia tehnyt 22-Pistepirkko julkaisi vastikään kehutun Kind Hearts Have a Run Run -albumin.
Medialle
Kaikki kuvat on ottanut Henry Salmi, Studiå






